27 marraskuuta, 2018

Essence advent calendar 2018

Kuten kahtena edellisenäkin vuotena, myös tänä vuonna päätin hankkia Essencen kosmetiikkajoulukalenterin. Parisen viikkoa sitten sähköpostiin tipahti viesti HalpaHallin verkkokaupasta, jossa luki, että näitä Essencen kalentereita on saapunut heidän verkkokauppaansa. Olin tuolloin bussissa matkalla Mikkeliin kouluun, klikkasin tuotteen ostoskoriin ja tilasin. Muutaman päivän päästä kalenteri olikin jo noudettavissa eli suosittelen tilaamaan tuotteita heidän nettikaupasta! 

Näillä näkymin kalenteri on kyseisestä paikasta loppuunmyyty ja samoin näyttää olevan Kosmetik24less verkkokaupassa, josta viime vuonna tilasin. Mutta näitä on tullut useampana vuonna pieni erä myös Tokmannille myyntiin, joten kannattaa seurata heidän julkaisujaan!

Moni tietää, että oon ollut Essencen merkille uskollinen jo monta vuotta enkä ole kertaakaan pettynyt heidän tuotteisiinsa. Ei siis ollut vaikea valita monien kosmetiikkakalenterien joukosta sitä yhtä tuttua ja turvallista. En ole tutustunut kalenterin tuotteisiin etukäteen, vaikka esimerkiksi Youtubessa on jo videoita, jossa ne esitellään. Eihän koko kalenterissa olisi järkeä, jos tuotteet tietäisi etukäteen.

Tänä vuonna meinaan tehdä teille tänne blogiin kattavan esittelyn, mitä tuotteita näistä luukuista paljastuikaan. Vuoden 2016 toteutin postauksen sillä tavalla, että esittelin aina kuusi luukkua kerrallaan ja ajattelin tehdä samoin tälläkin kertaa. Kalenterilla oli hintaa 29,95€ ja lisäksi tuli vielä postit päälle. Se on siis halvempi kuin monet muut kaupoissa myytävät kosmetiikkakalenterit. 

Miltä tuotteiden esittely teidän mielestä kuulostaa? Oletteko jo ostaneet vai onko hankinnassa joku kosmetiikkakalenteri?
25 marraskuuta, 2018

Koruja Korumaailmalta


Kaupallinen yhteistyö: Korumaailma

Tänä viikonloppuna Korumaailman verkkokauppa on ollut taas täynnä mahtavia tarjouksia, koska heillä vietetään Black Fridayta tähän iltaan saakka. Se on rantautunut myös Suomeen Yhdysvalloista ja sitä vietetään marraskuun neljännen torstain jälkeisenä perjantaina 23.11. Sen kerrotaan olevan kauppojen joulusesongin alkamispäivä. Kannattaa käydä myös huomenna maanantaina kurkkaamassa heidän nettisivuja, sillä Cyber Mondayn kunniaksi siellä saattaa olla vielä entistäkin parempia tarjouksia! Ainakin viime vuonna oli. 


Mä sain Korumaailmalta valita testaukseen muutamat ihanat korvakorut. Korumaailman verkkokauppa tuli mulle tutuksi noin vuosi sitten, kun tilasin sieltä ensimmäiset korva - ja lävistyskorut. Heidän valikoimastaan löytyy mmm. korvakoruja (teräs, hopea, titaani) aikuisille ja lapsille, lävistyskoruja, nilkkaketjuja, kaulakoruja, kelloja, taskumatteja, lompakkoja ja korttikoteloita, kalvosinnappeja ja solmioneuloja sekä lahjakortteja. Näistä jokainen on myös oiva lahjaidea tulevaksi jouluksi! 



Heillä on myös suomalainen Northern Viking Jewelry korubrandi, joka valmistaa viikinkikulttuuriin ja Skandinaviseen historiaan pohjautuvia koruja. Tuohon aikaan korut olivat suuriosa viikinkikulttuuria ja käsityöläisiä, kuten hopeaseppiä ja nahkureita, pidettiin korkeassa arvossa. Korut antoivat viestiä varallisuudesta ja rohkeudesta, myös kunnioitettiin mytologista perinnetietoa - ja hahmoja. Naiset ja miehet käyttivät molemmat koruja. Korumaailman valikoimasta löytyy mm. Thorin vasarat, Valknut, Vegvisir ja erilaiset partakorut. 




Mä tykkään etenkin käyttää roikkuvia korvakoruja sekä korvanlehdessä olevissa lävistyksissä erikokoisia nappeja. Vinkki: Korumaailmalla onkin nyt kaikki ketjukorvakorut puoleen hintaan! Ajattelin itse käydä tilaamassa ainakin yhdet, käy sinäkin!

Onko Korumaailma ja heidän verkkokauppa teille entuudestaan tuttuja?
22 marraskuuta, 2018

Viime viikkojen - / +

Nämä vähän yli kuukausi sitten otetut syksyiset kuvat saivat mut niin hyvälle tuulelle, että haluan tulla jakamaan teille kuluneiden viikkojen plussat ja miinukset. Listaan ei kuulu mitään suuria juttuja, mutta pääsette sisälle mun arkeen. Toivottavasti tällainen postaus on teidän mieleen!

Rikki mennyt auto, jonka takia sen vaihtaminen viivästyi. Leon pyöriminen sängyssä, jonka takia yöunet on jääneet vähiin. Töissä kuivuvat kädet ja niiden alituinen rasvaaminen. Kadonnut paketti, jonka on vielä Blaa lähettänyt. Postit, jotka eivät ole menneet perille ajoissa. Sotkuinen koti, jota ei vaan meinaa keretä pitämään siistinä. Blogiin panostaminen, joka on jäänyt liian vähälle. Täytyy alkaa petraamaan!

Seikkailukasvatuksen viimein valmiiksi saadut artikkelitehtävät, joiden tekeminen jäi tietyistä syistä viimeiseen iltaan. Työn ja koulun tasapaino, saa tehdä molempia hyvässä suhteessa toisiinsa. Tieto siitä, että marraskuun alettua saa vihdoin ripustaa jouluvalot ikkunaan. Kenosta voitettu 3 euroa. Syksyiset illat peiton alla kynttilänvalossa. Ensimmäinen tilattu joulukalenteri (taas Essencen kosmetiikkakalenteri, jonka sisällön näette täällä blogin puolella). Pakkanen ja lenkkeily ihanassa raikkaassa säässä. Muutama jo ostettu joululahja. Huomenna alkava Black Friday, josta täytyy tilata muutama juttu joulupaketteihin ja itselle.

 Neule Cubus / Farkut (uusi) House of Brandon / Kengät NewYorker / Laukku H&M / Kaulakoru H&M
14 lokakuuta, 2018

Essence - Uusia suosikkeja liiankin läheltä


Minä, joka en sitten yläasteen ole käyttänyt puuteria tai meikkivoidetta päivittäin. On tapahtunut ihme, sillä nyt oon löytänyt mun sekaiholle sopivat tuotteet, jotka eivät kuivata mun ihoa liikaa. Lisäksi ne eivät jätä mun ihoa sellaisen rasvaisen tuntuiseksi. Tässä tulee siis meikkivinkkejä teille sekaihon omaavat! Joukossa on myös yksi huulituote, jota oon testaillut nyt muutaman päivän ajan. 

Essence mattifying compact powder sävy 04 perfect beige - Essence all about matt! fixing compact powder 

Kuten monet pitkään mun blogia lukeneet jo tietää, Essencen meikit kuuluu mun luottotuotteisiin ja ovat mulla päivittäisessä käytössä. Ennen oon kolunnut ainoastaan heidän silmä-, huuli- ja kulmatuotteet sekä siveltimet läpi. Koskaan aikaisemmin ei ole tullut edes pieneen mieleenkään kokeilla, millaisia puutereita ja meikkituotteita heidän valikoimastaan löytyy. Kunnes toissa viikolla olin menossa Smokehousen avajaisiin ja tajusin, ettei mun meikeistä löydy ainottakaan tuotetta millä saisin ihoni näyttämään kauniilta. Halusin ostaa testiin värittömän irtopuuterin ja meikkivoiteen kanssa sopivan värillisen puuterin sävyssä 04 perfect beige.

En kadu kumpaakaan ostosta! Nämä jättävät ihon mattaisen tuntuiseksi ja kiilto lähtee pois! Mun ihon kanssa kiiltoisuus on aina ongelma, sillä rasvaisuuden takia se on aina tahmea. 

Essence soft touch matte mousse sävyssä 04 matt ivory 

Kun käytin tätä ensimmäisen kerran, halusin kokeilla miten se levittyy iholle sormin (sillä en omista vielä meikkivoidesivellintä, hups). Tämä tuntui sormissa ihanan silkkiseltä ja levittyi iholle tasaisesti. Meikkivoidetta ei tarvinnut ottaa paljon, vaan pienemmälläkin määrällä sai hyvän ja tasaisen lopputuloksen. Tykkäsin myös älyttömästi siitä, että tästä jäi sellainen "luonnollinen" jälki eikä naama näyttänyt siltä, että siihen olisi tuputettu tuhat kerrosta meikkivoidetta. 

Essence shine shine shine wet look lipgloss sävyssä 16 lets pumpkin up 

No koska Halloween kolkuttelee jo ovella, halusin ostaa testiin tämän oranssin värisen huulikiillon Essenceltä. Mulla on näitä saman sarjan huulikiiltoja jo jonkun verran ja nämä ovat siitä hyviä, että ne eivät tee huulista tahmeita. Lisäksi niissä on tarpeeksi kiiltoa ja väriä, joka riittää mainiosti päivittäiseen huulimeikkiin. Jos haluaa korostaa huulia esimerkiksi juhliin, niin moniin näistä kiilloista on saatavana saman sävyisiä huultenrajauskyniä. Tähän uutuuteen en ainakaan vielä nähnyt sellaista kaupassa. 

Tästä huulikiillosta ei tullut huuliin liikaa oranssia väriä, joka oli musta ehdoton plussa. Pelkäsin jo kaupassa, että mitä jos väri onkin liian räikeä. 

Kuuluuko Essencen tuotteet teidän arkirutiineihin tai luottomerkkeihin? Meinaatteko testata näitä tuotteita?
08 lokakuuta, 2018

Nallet kiehtovat äidin lisäksi myös poikia + arvonta


Kaupallinen yhteistyö: Cream Bear

Nallehahmot ovat taiwanilaisen naissuunnittelijan käsialaa. Hän loi nallehahmon ympärille brändin ja avasi ensimmäisen Cream Bear myymälän Malesiaan vuonna 2017. Tällä hetkellä myymälöitä on yhteensä 10-20 ympäri maailmaa. Suomen ensimmäinen liike avattiin Helsinkiin juhannuksena 2018 eli Cream Bear tuotteita on vasta vähän aikaa saanut ostettua Suomesta. 

Suomen päässä yrittäjänä toimii Riikka Tuovinen, joka oli saanut tämän Cream Bearin laukun mieheltään tuliaisiksi Singaporesta ja ihastui sen käytännöllisyyteen sekä ihanaan nallehahmoon heti. Repusta tulleiden monien kyselyiden vuoksi Riikka päätti perustaa Cream Bear myymälän myös Suomeen.


Oon rakastanut erilaisia pehmoleluja ja etenkin nalleja pienestä lapsesta asti. Multa löytyy monta jätesäkillistä pehmoleluja, jotka olen halunnut säästää omalle lapselleni, on se sitten tyttö tai poika. Meidän Leo on vielä siinä iässä ettei hän erittele, mitkä ovat tyttöjen ja mitkä poikien leluja eikä mun mielestä niin tarvitse koskaan tehdäkään. Nallet ovat ajattomia ja sopivat kummalle tahansa sukupuolelle leikkeihin. Leo ihastui tähän Cream Bearilta saamaamme nalleen heti. Hän halitti sitä, piti sylissä, keinui ja jopa nukkui tämän nallen kanssa. Se pääsi mukaan leikkipuistoon ja matkusti auton takapenkillä Leon sylissä useaan otteeseen. 

Täytyykö siis leluja jakaessakin täyttyä ns. sukupuoliroolit? Täytyykö olla eriteltynä poikien ja tyttöjen lelut? Eikö poika voi leikkiä kenenkään muun kun poikien kanssa? Mun mielestä  asia ei ole niin yksinkertainen. Pyritään Leo kasvattamaan sillä tavalla, että hän pystyy leikkimään lasten juttuja kumman tahansa sukupuolen kanssa ja millä leluilla tahansa, on ne sitten tyttö - tai poikamaisia. Vaate asiat on tottakai erikseen. Itse leikin aina pienenä ainoastaan poikien kanssa, koska jostain syystä ajauduin heti riitoihin tyttöjen kanssa. Enkä koe, että asia on muuttanut mua millään lailla. Miespuolisten henkilöiden kanssa vaan on helpompi tulla toimeen, mutta nykyään mun parhaat ystävät ovat naispuolisia. Ja säilyneet mun elämän matkan varrella jo 15 - vuotiaasta saakka. Samalla tavalla haluan Leon ajattelevan isona. 

Itse tarvitsin myös ajattoman kauniin repun, jossa voin kantaa tavaroita mukanani töihin urheiluhommiin, kouluun ja miksei myös kaupungillekin. Halusin repun olevan sopivan kokoinen ja sen värinen, että se sopii asuun kuin asuun. Siksi valitsikin tämän Rock`n roll repun. Se näytti aluksi mun silmään todella pieneltä, mutta näin muutaman käyttökerran jälkeen pyörrän sanani. Käytin tätä yhtenä työpäivänäni urheiluhommissa ja tänne mahtui lompakko, avaimet, puhelin, meikit, kamera, vaihtovaatteet ja sadetakki eli yllättävän paljon tavaraa! 

Reput valmistetaan käsin PU - nahasta, joka on niin sanotusti synteettistä vegaaninahkaa. Näiden kerrotaan kestävän hyvin käyttöä ja lisäksi myös vettä. Vedenpitävyys tuli testattua kisoissa, joissa olin töissä. Ja tosiaan, materiaali hylkii kokonaan vettä ja pitää tavarat kuivina.

Haluamme Cream Bearin kanssa arpoa teille yhden vapaavalintaisin repun heidän Classic malliston repuista. Tässä tulee arvonnan säännöt: 

1. Käy yllä olevan linkin kautta katsomassa heidän Classic sarjan mallisto ja kerro kommenttikenttään, minkä repun haluaisit voittaa.

2. Kaikki voivat osallistua arvontaan, mutta voit saada kaksi lisäarpaa liittymällä blogini lukijaksi tai seuraamalla instagramissa @helanderheidi. 

3. Kirjoita kommenttikenttään toimiva sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyden mikäli voitat repun. 

4. Aikaa osallistua tasan viikko eli 14.10.2018 saakka

Onnea arvontaan 
24 syyskuuta, 2018

Leo täytti kaksi vuotta - mitä hän osaa nyt?


Meidän Leo täytti viime lauantaina 22.9.2018 2 vuotta ja juhlittiin hänen synttäreitään samana päivänä sukulaisten ja ystävien kera Päivä oli vauhdikas, sillä samaan aikaan talossa oli kuusi lasta ja kahdeksan aikuista. Toivoimme lahjaksi kirjoja, duploja, välikausihaalarin ja kaikki nämä saatiin. Ajattelin nyt vähän kirjoittaa teille, mitä kaikkea tämä meidän kaksi vuotias taapero osaa. 

♥ Sanoa noin kymmenen - viisitoista sanaa. 

♥ Juosta kovaa vauhtia ja oppi juuri ajamaan potkupyörällä.

♥ Syödä itse aikuisten tuolilla ja omilla ruokavälineillä. 

♥ Olla temperamenttinen, hänelle on kehittynyt oma tahto.

♥ Leikkiä toisten lasten kanssa ja jakaa leluja.

♥ Käydä potalla ja muutaman kerran onkin tehnyt pissit ja kakat siihen.

♥ Odottaa omaa vuoroaan ja tietää, mitä sana "ei" tarkoittaa. 

Paljon uusia juttuja ollaan opittu lyhyessä ajassa. Tämän viikon keskiviikkona meillä onkin neuvola, jolloin saadaan tietää 2-vuotis mitat sekä tietääkseni saadaan taas joku rokote. Toivottavasti ei tule mahavaivoja eikä kuumetta.

Mitä teidän kaksi vuotiaat osaa? Tykkäättekö näistä lapsen kuulumispostauksista?
12 elokuuta, 2018

Blogihaaste: Näin valehtelen internetissä ja somessa


Bongasin viikko sitten tällaisen erilaisen blogihaasteen monesta eri blogista ja nyt haluan itsekin toteuttaa tämän. Bloggaajan elämästä luullaan kaikenlaista, joten välillä on hyvä pysähtyä pohtimaan, mitä kaikkien kuvien ja bloggaamisen takana yleensä on. 

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olevan some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa?

Kyllä ja ei. Mä harvoin käyn missään näistä paikoista ja esimerkiksi viimeisimpänä Naantalissa osuttiin sattumalta sellaiseen kahvilaan, joka oli kaunis kuvattava (postaus tulossa seuraavaksi). Haluan käydä uusissa kahviloissa, hoteilleissa ja paikoissa, mulle on niiden viihtyisyys sekä siisteys tärkeää. 

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että saan niistä hyviä kuvia. 

Kyllä ja ei. Mulla on tietty sisustus tyyli, jota noudatan. On mulla blogia tai ei. Asuja tulee näistä kolmesta mietittyä hieman enemmän blogin takia. Viikolla kun tulee liikuttua joko työvaatteissa tai rennoissa kotivaatteissa eli viikonloppuna panostan enemmän. Ruokakuvia otan muutenkin harvoin. 

En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories - videoita, joissa minulla ei ole meikkiä. 

Ei. Vaikka lähes joka päivä tulee meikattua, niin esimerkiksi viikonlopuista toinen päivä kuljen ihan meikittömänä. Harvemmin tulee kuvattua itseä Insta storiesiin, mutta silloin kun kuvaan, niin lähes joka kerta mulla ei ole meikkiä. Käytän sitä muutenkin todella vähän ja hillitysti. 

Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni? 

Kyllä. Julkaisen täällä sisältöä, minkä koen itse sopivan blogiini. En kuitenkaan koe, että blogini on minkäänlainen brändi. 

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle?

Ei. En käytä minkäänlaisia kauneus filttereitä, vaan lisään kuviin valoja, varjoja ja kontrastia. Tämä ei koske vaan omia kuviani, vaan kaikkea kuvia, mitä muokkaan. 

Siloittelen elämääni somessa?

Kyllä. Jätän henkilökohtaisemmat jutut täältä blogista pois ihan tarkoituksella. En halua kertoa esimerkiksi mitään työpaikoistani, enkä saakaan tai raha-asioistani. Lisäksi jätän myös julkaisematta ne kaikista hirveimmät asiat kuten kipeänä sohvalla makaavan minäni, jolla on tukka sekaisin ja jalassa rikkinäiset collarit. Vaikka tämä kaikki on todellista. En kuitenkaan koskaan vääristele totuutta eli kirjoita tänne asioista, mitä ei ole koskaa tapahtunut. 

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni? 

Kyllä ja ei. Nykyään tulee paljon herkemmin harkittua, mihin blogiyhteistöihin lähtee mukaan tai mitä yritystä tai brändiä yrittää tavoittaa näissä merkeissä. En kadu mitään brändiä tai yritystä, joita olen edustanut. Alkutaipaleella tuli lähdettyä mukaan vähän hassuihin yhteistöihin. 

Bloggaajien elämä on glamourista?

Ei todellakaan. Se saadaan vain niin helposti näyttämään täydelliseltä. Itse ainakin koen olevani se kadulla tallaava tavallinen pulliainen kuten kaikki muutkin. Me bloggaajat vaan jaetaan tänne blogiin se kauniimpi ja harmonisempi puoli itsestämme. Toisilla meistä on enemmän omaisuutta kui toisilla, mutta omalla työllä he ovat ne ansainneet. 

Ajattelen hetket Instagram-kuvina?

Useimmiten kyllä. Mä kuljen aina joka paikassa puhelin mukana ja ikuistan talteen kaikki ne hetket, joihin ehdin mukaan. Otan paljon kuvia puhelimella ja päivittelen instatiliäni lähes päivittäin. 

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeäni tasaisin väliajoin? 

En ole tehnyt tätä kertaakaan blogihistoriani aikana enkä koe tarvetta tehdä näin edelleenkään. Jokainen puhuu mitä haluaa. 

Tutustun blogin/somen kautta ihmisiin, joiden toivon auttavan itseäni kuuluisuuteen? 

Ei. Kuulostaa ihan naurettavalta! Vaikka tutustun helposti uusiin ihmisiin ja tätä kautta olen muutamaan tutustunutkin, niin mulla ei todellakaan ole tärkeintä kuuluisuus. En ole hyötynyt toisista bloggaajista ja heihin tutustumisesta millään tavalla. En ymmärrä, miten jotkut voivat harrastaa tällaista toimintaa. 

Bloggaaminen ei ole oikea työ?

Ei. Postausten tekemiseen, suunnitteluun ja kuvaamiseen saa päivässä uppoamaan jo useamman tunnin. Saatika viikko tasolla se on samaa 40 tunnin luokkaa, kun kokopäivätyötä tekevällä. Postauksen takana oleva työ vie huomattavasti enemmän aikaa kuin luulisi. 

Ostan tuotteita tai vaatteita ainoastaan kuvattavaksi?

Ei. Mä ostan sellaisia tuotteita, joista itse tykkään. Aika typerää tämmöinen!

Mekko Adidas / Laukku H&M / Korvakorut Timanttiset / Kello Daniel Wellington (saatu lahjaksi) / Kengät (uusi) Adidas